Sunnuntai - vasárnap

Viikonloppu on jälleen takanapäin, ensikertaa Budan puolella.

Olemme molemmat kotiutuneet mukavasti uuteen asuntoomme. Asumme viihtyisän Bártok Béla-kadun lähellä loisteliaalta Gellért-hotellilta etelään. Katu on oikea bulevardi, kahviloita, kauniita vanhoja taloja, kolisevia raitiovaunuja jostain Kádárin ajoilta, puita ja elämää. Juuri sellaisena olen aina Budapestin kuvitellut, en olisi sellaista uskonut koskaan löytäväni. Haaveet näet toteutuvat niin harvoin.
 Olemme tehneet paljon kävelyretkiä Ainon kanssa Tonavan rantaan ja lähialueelle. Kaikki on parin askeleen päässä, kaupat ja kuppilat. Gellért-mäelle kiipesimme tänään surullisena... ei vaan sateisena sunnuntaina. Komeat ovat näkymät sadepäivänäkin. Pidämme asuinalueestamme, ratikalla pääsee suoraan keskustaan. Naapuri soittaa pianoa, kuten Suomessakin. Jossain joku remppaa koko kämppää Beatlesia kuunnellen. Tämä on ihmisten kaupunki, elävien ihmisten kaupunki.
 Tapasimme lauantaina tuutorini Klaun, muutan hänen nimensä anonyymiyden vuoksi. Yritin tunnistaa hänet raitiovaunsta purkautuvasta ihmisjoukosta. Seisomme tapaamispaikamme, ostoskeskus Alleen Starbucksin edessä. Lopulta eräs pitkähiuksinen tumma tyttö vilkuttaa meille. Ajattelen Klaun piirteitä, tummat hiukset ja tummat silmät. Yllättävän yleisiä tässä maassa. Juomme kahvit kahvilassa, jossa Klaun kaveri työskenelee. Koska olen tuonut Ainon mukaan, käymme keskustelua englanniksi. Saksaa Klau ei osaa, eikä Aino unkaria. En toki voi moittia Klaun tai Ainon kielitatoa, olemmehan kaikki lingvistejä. Klau nimittäin opiskelee japania ja koreaa. Lisäksi hän puuu italiaa ja on opetellut suomeakin. Lupaudumme oitis yksityisopettajiksi. Pidän Klaussa erityisesti hänen maailmankatsomuksestaan, hän on kotimaataan, kieltään arvostava maailmankansalainen. Hän on töissä monikansallisessa yrityksessä ja käyttää siellä useita kieliä. Hänen suksunsa tulee Transilvaniasta, Unkarin Romanialle luovuttamalta alueelta. Nykyisin hänen perheensä asuu kaakkois-Unkarissa. Olemme siis kaikki kolme kotoisin "kaakonkulmalta". Puhumme pari tuntia, aika on kuitenkin heittää heipat. Pian taas nähdään.
 Ruuan valmistus Unkarissa ei ole juuri Suomea halvempaa. Hinnat ovat lähes Suomen tasolla, on siis venytettävä forinttia selvitäkseen halvalla. Herkkusienet ovat tarjouksessa, sylikokoisen leivän saa parilla sadalla forintilla, eli noin 80:llä sentillä. Syntyy makoisa ihme, sienikastiketta makaroonin ja pakastevihanneksien kera. Sitä söimme kaksi päivää. Leipä riittää molemmille hyvin ja siitä saa aamupalakin. Kahvinkeitintä asunossamme ei ole, eikä hienostunut kahvimakumme suostu alentumaan pikakahviin. Keitämme siis pannukahvia. Ostin tänään kirsikkatortut päiväkahvin painikeeksi. Pidän kirsikasta ja niin Unkarikin. Saksalaisvaikutteisela keskieurooppalaisella kulttuurialueella ei voi välttyä kirsikalla. Unkarilaiset ovat nerokuudellaan vieneet asian kokonaan uusiin ulottovuuksiin verrattuan slaaveihin ja germaaneihin. He ovat antaneet maailmalle lahjaksi pálinkan, Hapankirsikasta, päärynästä tai omenasta tislattu mojovasti potkaiseva pontikka, jota valmistetaan lain molemmin puolin. Olen nähnyt eräässä kirjassa kuvan unkarilaisesta sotilaasta itärintamalla toisessa maailmansodassa. Kuvassa honvéd on kehitellyt improvisoidun tislaamon sepän ahjosta ja säilykepurkista. Kyllä hätä keino keksii.
 Takaisin nykypäivään. Kuuntelen Kalotaszegin kansanmusiikkia tätä kirjoittaessani. Huomenna on ensimmäinen koulupäiväni. Olen valinnut vaatteet valmiiksi, pukeudun vanhaan raidoitettuun kauluspaitaan ja siniraitaiseen solmioon. Musta liivi ja tummansininen puvuntakki sopivat kokonaisuuteen. Budapest saattaisi olla otollinen paikka löytää uusi, hieman kevyempi huopahattu, kuin nykyiseni.
 Eräs asia pitää mainita vielä loppukevennykseksi. Tavara tekee onneliseksi, uskokaa pois. Nimittäin juustohöylä. Pestin turistikadulla Váci-utcalla on kaikien ylihinnotelluiden ravintoloiden, muotitalojen keskellä pieni pohjoismainen tuulahdus, Flying Tiger. Suomessa olen suhtautunut siihen krääsäkauppana, mutta täällä se on pelastus, kuin lahja korkeamman taholta. (Välihuomautus, kirjoittaja on siis ateisti). Köysimme sieltä nimittäin kauan kaipaamamme juustohöylän. Unkarissa sitä ei juuri (kai) tunneta, sillä kaikki myytävä juusto on viipaloitua ja kallista kuin kaviaari. Halvemmalla saisi isoja möykkyjä juustoa, ja nyt sen mahdollistaa tuliterä juustohöylä. Mukaan tarttui myös kaikkea muutakin kamaa, kuten torkkupeitto, kuorimaveitsi, (en näet osaa kuoria perunoita pelkällä veitsellä), kynänteroitin ja ruskea kouluvihko. Se sopii ruskean nahkasalkkuni kanssa kuin isä äitiin. Miten ihana sanonta.
 Nyt on aika sammuttaa kynttilät ja lukea Ainolle iltasatu. Toivon olevani huomenillalla hieman viisaampi kouluni suhteen. Meillä Karjalassa on vanhakansalla viisas ja paikkansapitävä sanonta tämän suhteen; Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.