"Az élet nem habostortá, Pelikán élvtárs", "Elämä ei ole kermakakkua, toveri Pelikán".
Viisas lause, se pitää paikkansa.
Kävimme Ainon kanssa äänestämässä suurlähetystössä, niin kuin taisisn aiemmin jo kirjoittaa. Politiikkaa olen seurannut niin täällä, kuin Virossa ja koti-Suomessakin. Viron vaaleissa en hämmästellyt keksustan vahvaa tukialuetta, itä-Virumaata. Länsi- ja pohjois-Viro ovat liberaalien puolueiden, kuten Reformistien vahvaa kannatusaluetta, kun taas kaakkois- ja etelä-Virossa konservatiivit keräsivät enemmistön äänistä. Keskustapuolueen teki nimittäin aikanaan suosituksi vironvenäläisten keskuudessa melkoisen maineen kerännyt Edgar Savisaar. Vaikka kaveri on nykyään suurena johtajana väistynyt virolaisesta politiikasta ja Tallinnan kaupunginjohtajan pallilta, hänen perintönsä näkyy ja tuntuu. Vaikkakin ilman toista jalkaa. Erityisesti kummastelin, kun vaalit voittaneen Reformipuolueen puheenjohtajasta Kaija Kallaksesta oli jo hetken aikaa tulossa maansa pääministeri, mutta yks ja kaks hallitusneuvottelut aloitettiinkin toiseksi jääneiden euroskeptisten konservatiivien kanssa. Mida kuradit? Olisko pitänyt taaskin koputtaa puuta, ja toivoa populismin hellittävän. Viro on kyllä Suomea keskimäärin kai arvoiltaan konservatiivisempi yhteiskunta, vaikka maalla on ollut jo pari vuotta naispresidentti, joka ei omien sanojensa mukaan jaottele virolaisia virolaisiin ja vironvenäläisiin. Hänelle he ovat kaikki Viron kansalaisia. Laitan uskoni ja toivoni Kerstin varaan. Ehkä maassa muistellaan tulevaisuudessa hänen kauttaan lämmöllä, kuten Lennart Meriä aikanaan.
Suomen vaaleja pääsimme jännittämään kaverimme Annan kanssa, jonka seurassa kävimme tuossa maaliskuun puolella tutustumassa Ecserin kirpputoriin. Siitä juttua toisen kerran. Anna oli kutsunut meidät luokseen vaalivalvojaisiin. Toimme mukanamme hieman herkkuja ja skumppaa, jonka merkki on peräisin Breznevin ajan neukkulasta. Seuraamme liittyi myös Korhosen Jani, joka on minua vanhempi ja oppineempi fennougristi. Anna oli saanut lahjaksi työkaveriltaan kotitekoista viiniä, jossa potkua riitti. Hauskana lisänä pullon etiketin virkaa toimitti Suur-Unkarin rajoja kuvaava puskuritarra. Se sipi tyyliltään hyvin yhteen tuomani Székely-oluen kanssa. Persujen kova kuriminen toiseksi suurimmaksi puolueeksi toi mieleeni muistikuvan Viron vaaleista. Kuohuviini jäi avaamatta ja opin samalla unkarilaisen naisen kolme syytä harmaiden hiusten ja ryppyjen ilmaantumiselle, rasvainen ruokakulttuuri, saasteet ja pääministeri.
Mutta sitten se vaahto.
Vaahtoon nimittäin pääsin tässä hiljattain, nimittäin partavaahtoon. Tuttavani Fehérvárista, josta muistin kirjoittaa jo aiemmin, Érik on aloittanut parturinopintonsa Budapestissä. Hän on kutsunut minut siistittäväksi aina joka torstai. Päätin tarjota hänelle jotain leikattavaakin ja annoin partani kasvaa kokonaisen viikon. Karmea harva, enimmäkseen risuaitaa muistuttava puska kasvoi iloisen harvakseen leukaluuni päälle. Onneksi en viimeisinä koulupäivinä ennen pääsiäislomaa näyttäytynyt kaikille professoreille ja opettajille koululla, vain oma kielenopettajani tyytyi heittämään tavanomaisen kommenttinsa: "Pálinkás jó reggelt!", "Pálinkaista hyvää huomenta". Tyydyin vain puremaan närkästyneenä huultani ja tuumaamaan hänen käyttävän tuota mielilainaustaan ikävänin usein.
Lopulta koitti torstai-iltapäivä ja kiiruhdin parturiin. Kyseessä on eräs parturiliike, vain miehille suuntautunut, joka sijaitsee Bajcsy-Zsilinszky-kadulla. Liikkeessä tuoksuvat miehekkäät kemikaalit ja kaikenkarvaiset karvat. Yläkerrassa parturikokelaat harjoittelevat eläviin maaleihin eli toisin sanoen toisiinsa. Koko härdelli, tummia poikia etupäässä, muistuttaa lähinä kaottista mustalaisleiriä. Érik on porukan outo lintu, eikä ihme. Hän on ainoa, joka käyttää silmälaseja ja liiviä. Istun alas nahkatuoliin ja Érik levittää instrumenttinsä eteeni, kaikki on kuin suoraan kultaiselta 30-luvulta, jolloin maailmassa oli vielä järkeenkäypä luokkajako ja niin päin pois. No niin. Eerikki on vetänyt ylleen hyvinistuvan valkoisen lääkärintakin ammattitaitoisuuttaan korostaakseen. Minulle se tuo mieleeni jonkin psykiatrisen sairaalan ylilääkärin. Rätti kaulaan ja vaahtoa sudilla naamaan. Välillä suti hakee emaalikupsta vettä ja hieroo saippuaa. Reippaasti vaan, koskaan ei ole likaa, näin Mestari opettaa. Kyllä, Mestari. Suurinpiirtein isosisäni ikäinen ja reipas vanha herrasmies, joka paimentaa tätä "leirielämää". Välillä hän käy tarkastamassa Eerikin työtä ja tekee, kylläkin usein, korjauksia. Hänen otteensa ovat varmat ja partaveitsensä liikkuu yhtä sulavasti kun luistaa hänen loistava huumorintajunsa. Yllättäen Mestari opastaa Eerikkiä suomeksi: "yksi, kaksi, kolme, olkaa hyvä". Olisin ollutkin melko yllättynyt, mikäli hän ei olisikaan törmännyt uransa aikana yhteenkään suomalaisasiakkaaseen. Parranleikkuu kestää toista tuntia, ja sitten saa hiusrajaukseni vielä kyytiä. Välillä tuntuu, kuin koko "leirikansa" olisi tapittamassa pääkoppaani kymmenen sentin etäisyydestä. Kaottinen epäjärjestys on jälleen ottamassa valtaa, kunnes Mestari panee paikan jäjestykseen tapansa mukaan, terävällä kielellään tietenkin. Lopuksi naamaani hierotaan kasteltua suolakiveä, se paikkaa pienet haavaumat, jotka saavat ihon punottamaan. Olen vaikuttunut. Ainakin omalta osaltani suola on alkoholipitoista partabalsamia huomattavasti parempi vaihtoehto.
Ja toki hyvän parturin pitää aina hyvästä työstä palkka saada. Tämä parturi ottaa maksunsa oluttuopissa. Krusovicse maksaa kantapaikassani, Szomszédissa, eli Naapurissa vain 450 forinttia. Niitä valkokaupungin poikaan saa uppomaan varmaan ensi kerra jo puoli tusinaa.
Ps. Haluan toivottaa lukijoilleni rauhallista ja riemukasta Pääsiäistä! Kiitos, jos olet lukenut tähän asti. =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti