Memento Park ja Aamurin partisaanit

Toverit! Élvtársaim!

Unkarin muutosta sosialistisesta maasta demokratiaksi kutsutaan "järjestelmämuutokseksi" (niin, silloin sen jälkeen ainakin hetken oli). Nimitys on mielestäni oikeanlainen, sillä toimeen pantiin todellakin koko hallintojärjestelmän uudistus ja pyöreän pöydän neuvotteluihin otettiin mukaan melkein kaikki puolueet. Sitten vaan todettiin lokakuun 23. päivä 1989, vuoden 1956 verisen kansannousun vuosipäivänä, ettemme ole enää kansantasavalta, vaan tasavalta. muutos ei ollut helppo, eikä nopea. Kuitenkin neukkusysteemi kaatui ja vuoden '56 marttyyrit voitiin haudata rauhassa. Vanha rakastettu johtajamme Kádár Jánoskin vinkasi lusikkansa nurkkaan aikaisin aamulla heinäkuun 16. 1989. Kommunismin rakentaminen ja sen mukanatuomat yhteiskunnalliset ilmiöt, ongelmat ja vitsit näkyvät Unkarissa edelleenkin. Huummorilla onkin hyvä tehdä tiliä menneisyyden kanssa ja nauraa pilke silmäkulmassa vanhoja kuopattuja sosialismin aurinkoisia päiviä muistellen. Kerron tämän kaiken, sillä tämän kertainen kirjoitukseni liittyy kommunismin ajan muistamiseen, hyvällä huummorilla toki.

 Kun systeemi muuttui, tuli ajankohtaiseksi hommaksi siivota sosialismi pois katukuvasta. Monet kadun- ja paikannimet muutettiin alkuperäisiksi tai muutettiin kokonaan. Monia Horthyn tai monarkian nimiä ei palautettu, vaan korvattiin neutraaleimmilla nimillä. Hyvä niin, turha menneeseen on palata, kun sieltä on kerran päästy pois. Muta mitäs niille kaikille patsaille ja laatoille tapahtui, kun ne oli poistettu paikallaan. Mahdollisuushan oli tehdä muiden tapaan ja sulattaa, sekä jauhaa vanhat rojut jonkin uuden raennusmateriaaleiksi. Joku kuitenkin sai idean ja keksi roudata vanhat rojut kaikki yhteen paikkaan, sekä vielä pistää koko homman rahaksi.
Näin syntyi Memento Park.

Matka bussilla paikan päälle kestää liki tunnin, sillä puisto on melkein Budapestin hallintoalueen  rajalla. Kuitenkin kirkkaassa auringonvalossa paistattelevat Stalinin patsaat näkyvät tielle saakka ja paljastavat paikan sijainnin vierailijoille. Patsas on siitä mielenkiintoinen, että se kaadettiin vuoden 1956 kansannousun huumassa. Seisomaan jäivät vain saappaat, jotka saivat pian koristeekseen graffitin: "Csizma tér 1"eli "Saapasaukio 1"

Pääportin molemmin puolin vakavin katsein aatetta vartioivat toverit Lenin, Marx ja Engels. Heti sisäänkäynnin luona reippaan pioneerikuoron laulamat aatelaulut kantautuvat korviini, sekä silmiini osuu sympaattinen vauhtipahvi, eli Trabant. Ruosteinen etupuskuri näyttää kaareutuvan hymyyn. Pääsylipusta saa pulittaa toista tonnia, mutta näkemistä riittää. Ilmakuvassa paikka näyttää kolmelta peräkkäiseltä kahdeksikolta. Kuitenkin huomaan paikan olevan kuin jättömaalla. No, pitihän ne patsaat jonnekkin torpata! Tässä parhaat palat:

Espanian sisällissotaan 1936-39 osallistuneiden, (siis huom. tasavaltalaispuolelle), unkarilaisten vapaaehtoisten muistomerkki. Huomioni kiinnittyy muotovalioihin pakaroihin ja paksuihin pohkeisiin. Kuvanveistäjä on varmasti käyttänyt malleinaan entisiä kilpapyöräilijöitä tai pikaluistelijoita, siitä pakarat.

Jatketaanpa hetki samoilla linjoilla. Tämä Lenin-patsas on puistossa vain lainassa ja siksi se näyttää kuin suoraan postimyynnistä tilatulta. Patsaaseen voisi kiinnittää pienen messinkilaatan, jossa voisi lukea vaikka näin: "Toveri Lenin käyttää kumia, käytä sinäkin!"

Tämä pesäpallopelaajalta näyttävä kaveri on pyhitetty työväenliikkeen marttyyreille. Toivottavasti toveri ehti saada kopin...

Tämä punaista lippua kädessään pitävä ikoninen hahmo on peräisin Unkarin lyhytaikaisen, 1919 noin sata päivää kestäneen Neuvostotasavallan, Tanácsköztaszaságin aikaisesta propagandajulisteesta, joka kehoittaa työläisiä aseisiin. 

Tämä melko omaperäinen ja mielestäni siksi yllättävän näyttävä muistomerkki on omistettu vuoden 1919 neukkutasavallan johtohenkilölle Béla Kuhnille, joka tapasi loppunsa Stalinin vainoissa Neuvostoliitossa 1937. Béla on kuvattuna vallankumouksen mukaansa temmatun lyhtypylvään oikealla puolella. Koko höskä muistuttaa peltilehmää ja on niin vinossa, että on varmaankin varrassa rojahtaa kasaan ilman perusteellista ruosteensuojausta. Yllättävän paljon yksityiskohtia teoksesta kuitenkin löytyy, ja onhan se koottu luovuutta kunnioittaen, hitsipillillä. 

Tämä yksityiskohta on osana isompaa vuoden 1956 kommunistihallinnon puolesta kaatuneiden muistomerkkiä. Tämä oli vain niin sanonkuvaamaton, mikä ihme se on!? Aino epäili sen esittävän kiirastulta. Minä ristin sen pyörremyrskyksi perssilmässä. Ehkä totuus on jossain siinä välillä. 

Mites tämä tänne päätyi, no menköön. István Örkényille on omistettu näytös on pystytetty puiston pääportin edustalla kohoavaan, tai pikimiten, nojaavaan parakkiin. Örkény on unkarilaisen groteskin suurnimi ja ansaistisi mielestäni paljon näyttävämmän näyttelytilan, kuin vanha traktorihalli. Kuitenkin hänen nerokas groteskinen tapa nauraa järjestelmälle sopii puiston yhteyteen erinomaisesti. 

Ja lopuksi pyysin Ainoa ottamaan kuvan minusta todisteeksi, että olen täällä käynyt. Olen ehkä pinnalta paatunut monarkisti-hortisti, mutta nostalgisointi hyvällä (tai tässä tapauksessa ehkä huonollakin) huummorilla on aina paikallaan. Onneksi tämä kaikki on kuitenkin ollutta ja mennyttä. 

Kiitos, jos olet lukenut tähän asti. =)