Kansallispäivä

Moni asia on jäänyt kirjoittamatta ja kertomatta ajanpuutteen vuoksi. Tästä pahoittelen. Herkullisimmat kohdat aion kirjoittaa vielä julkaisuiksi, mutta kiireellisimmät joudun kirjoittamaan epäkronologisesti ensin. Aloitan kuitenkin eilisellä, maaliskuun viidennellätoista, kansallispäivänä.

Vuonna 1848 maaliskuun 15. tapauhtui Pestissä veretön vallankumous, joka vaati Unkarille parlamentaarista demokraattista järjestystä Habsburgien valtakunnassa. Täydestä kansallisesta itsenäisyydestä ei ollut tuolloin vain puhe, vaan maaorjuuden lopettamisesta ja sensuurin poistamisesta. Hallintorakennukset vallattiin ja poliittisen vangit vapautettiin. Vallankumoukselliset julkaisivat 12 kohdan ohjelman, johon haettiin allekirjoitus myöhemmin vallanpitäjiltä. Henki oli kuin Ranskassa 1789, paitsi ettei giljotiinejä pystytetty. On erittäin merkillepantavaa, että vuoden 1848 vallankumous tapahtui laukaustakaan ampumatta. Valitettavasti kuitenkin jo saman vuoden lopulla alkoi sota unkarilaisten ja Habsburgeja tukevien joukkojen välillä ja hävitys verilöylyineen pyyhkäisi aaltona yli koko maan.

Maaliskuun 15. on siis eräs merkittävin kansallinen juhlapäivä, vuoden 1956 kansannousun muistopäivän 23. lokakuuta ohella Unkarissa. Päivään liittyy vahvaa isänmaallisuutta ja perinteitä. Sándor Petöfin kirjoittama runo "Nemzeti dal" eli "kansallislaulu" on eräs vallankumouksen merkittävimpiä symbooleja ja sitä kuulee ja näkee kaikkialla. "Nouse madjaari, isänmaasi kutsuu.." myös kansallisvärisiä kokardeja näkyy kaikkialla. Ostin omani 250 forintilla kiinalaisten pitämästä lähikaupasta. Alkuperäisen itseompelemani kokardini unohdin Suomeen.

Juhlapäivän vietto on vaihellut ajan myötä. Monarkian aikana juhlapäivään suhtauduttiin varovaisesti muistellen. Elettiin kuitenkin saman keisarin, Franz Josefin hallintokautta, joka oli kukistanut unkarilaiset. Horthyn aikana sulkahattuiset Levente-pojat marssivat laskemaan kukkia Petöfin patsaalle ja vannoivat Trianonin kahleiden katkomista. Sodan jälkeen Rákosi pilkkoi salamaitaktiikalla maan sosialistiseksi ja juhlapäivät vajastettiin aatteen aisoihin. Maaliskuun 15. tuli osaksi kolmea muuta juhlapäivää, ne olivat vuoden 1919 lyhytaikaisen neuvostotasavallan perustamispäivä joskus (en muista tarkkaa päivää, pahoittelen) maaliskuun lopulla ja kolmas oli vuoden 1945 "vapautumisen" vuosipäivä 4. huhutikuuta. Tätä kolmen päivän rypästä nimitettiin "vallankumouksellisen nuorison päiviksi" eli forradalomi ifjúság nápok, lyhennettynä FIN. Nykyään valtaapitävä populistihallitus on ominut juhlapäivän, joten yritimme tosiaan välttyä propaandapuheilta. Onnistuimme yllättävän hyvin.

Aamulla suuntasimme Kansallismuseolle, tietoisena siitä, kuka siellä meinaa puhua. Tiesin, että mielenosoituksia saattaisi olla luvassa. Onneksi, tai pikimmiten valitettavasti kukaan ei protestoinut. Olin ilonen, ettemme joutuneet kivisateeseen, mutta samalla myös hieman pettynyt, ettei kukaan kehdannut protestoida hallintoa. Museokatu oli suljettu liikenteeltä ja hallinnon kannattajia oli paikalla kuin Saipan pelissä (lappeerantalainen sananlasku). Kuitenkin näin enemmän liehuvia Puolan lippuja kun Unkarin. Toki unkarilais-puolalaisella ystävyydellä ja yhteistyöllä on vuosisataiset perinteet, mutta tämä alkaa olla jo hieman absurdia. Kuulin että Orbánin jälkeen juhlapuhevuoron saa myös Puolan pääministeri. En muista kaverin nimeä, mutta siinä on muistaakseni hitosti konsonantteja.

Astorialla törmäsimme perinneratsukoihin. 

Maaliskuun 1848 vallankumous johti myöhemmin Unkarin vapaussodan syttymiseen, jonka takia perinnepukuisia sotilaita ja husaareita on joka puolella. Unkarissa ratsuväkiperinteitä vaalitaan melkein joka kaupungissa. 

Kansallismuseolta suuntasimme ennen poliittisten juhlapuheiden alkua Budan linnavuorelle, jossaoli markkinatunnelman mukainen meno. Joka puolella oli erilaisia herkkuja myytävänä myyntikojuissa, vuoden 1848 tyyliin pukeutunutta herrasväkeä seikkaili sielä täällä poseeraamassa ihmisille. Kansantassi esityksiä esitettiin perinteisen orkesterin soittaessa verbunkia taustalla. Kansallispäivä näytti näin lempeän puolensa, tärkeintä on hauskanpito. On kuin olisi mennyt Budaan entisajajn markkinoille pois Pestin poliittisesta huumasta. Kuvassa on kukitettu vapaussodan muistopatsas. 

Kansallaismuseon aitaa on koristeltu kansallispäivää silmälläpitäen. Kuvassa ei näy, mutta hitommoinen esiintymislava on pystytetty museon eteen. Kelpaa Viktor-sedän hurmata jengiä...

Loppujen lopuksi suhtaudun hyvin kaksijakoisesti kansallispäivään. Toki ensisijaisesti sillä ei ole ulkomaalaisuuteni takia mitään merkitystä, mutta tuntuu hyvin irvokkaalta poliitisoida itsevaltaisuuden taholta tapahtumaa, joka oli aikanaan suunnattu itsevaltaa vastaan. Vuoden 1848 aatteet olivat isänmaallisia, mutta kuitenkin liberaaleja, niin yksilön kuin kansallisellakin tasolla.