Häikäisevän hämmentävää

Rakas ja arvoisa lukija.

Olen elossa.
 Aloitan tämänkertaisen tekstini näin, sillä haluan kertoa olevani yhä elossa oltuani liki kuukauden kirjoittamatta mitään. Olen melko hyvissä sielun ja ruumiin voimissa ja käsittääkseni minulla on nyt jo korkea aika summata viimeisen kuukauden aikanan tapahtuneita asioita. Mitään dramaattista ei ole tapahtunut, mutta paljon ajatuksia herättävää kylläkin. Kaikkea en ehkä kykene kirjoittamaan täsmällisesti kronologisessa järjestyksessä, mutta aion yrittää parhaani. Paljon on ehtinyt tapahtumaan ja sellaistakin, josta haluan kirjoittaa vielä erikseen. Eli takautumia on vielä luvassa.

Kun avasin blogiarkistoni juuri äskettäin, huomasin luonnosteni seassa viimeisimmän tekstin käsittelevän unkarilaista pääsiäisen vietoa. Sitä en ehkä omana julkaisuna kirjoita, sillä niin paljon muutakin on kerrottavaa. Kerrotaanpa vain lyhyesti, että täällä se on Suuriviikko eli Nagyhét ja juhlapäivät, esimerkiksi Pitkäperjantai on Suuriperjantai, Nagypéntek. Perinteinen juhlinta on värikästä ja melko samanlaista kuin muualla katolisessa Keski-Euroopassa, viittaan tällä lähinnä eteläiseen Saksaan ja Puolaan. Eipä siitä enempää oikein mainittavaa. Jos haluaa nähdä turisteille suunnattua perinteistä juhlintaa, kannattaa suunnata Unescon maailamnperintökohteeksi ylennetyyn Hollókőn näyteikkunakylään. Siellä esitetään perinteenvaalijoiden kesken vanhoja kansanperinteitä, kuten pääsiäismaanantain "kastelua", jossa tyttöjen päälle kaadetaan kaivokylmää vettä. Olen kuullut perinteen takana olevan motiivina, yllättäen kerran hedelmällisyys.

Pääsiäisen aika
Pääsiäisemme vietimme hyvän ruuan merkeissä. Tarjouksessa lähikaupassamme oli lohta, josta valmistimme maittavan aterian. Kävimme pääsiäispyhinä myös eläinpuistossa. Ihastuttava paikka, mutta kesän tuloa enteilevä kuumuus sai pääkoppani kihisemään kivusta. En osaa sanoa, mistä se johtui. Näin on kuitenin käynynyt ennenkin. Minä olen saanut ensimmäiset silmälasini jo asepalvelukseni aikana, mutta niiden teho on osoittautunut riittämättömäksi. Nykyää yritän tihrustaa maailmaa ympärilläni paljaalla silmällä ja niin sitten käy. Jatkuva silmien siristäminen aiheuttaa voimakkaan vastavalon kanssa kovaa päänsärkyä. Saimme kuitenkin ihasella suloisia ja sympaattisia eläimiä. Kirahvit ja magustit ovat sympaattisilla tapituksillaan jääneet mieleeni. Paikka on lapsiperheiden suosiossa ja on herttaista katsella latsen ihastelua ja kummastelua luotokappaleiden edessä. Aino oli niin innoissaan eläintarhasta ja niin minäkin, vaikka hieman vaisu olin. Olen aina ollut hyvin eläinrakas ihminen. Paikalla on pitkä historia, sillä kuten kaikkien muidenkin kunnianhimoisten suurkaupunkien tapaan, myös Budapest päätti vanhaan hywään maailmanaikaan, eli ennen ensimmäistä maailmansotaa rakennuttaa eläintarhan. Siltä ajalta periytyvät monet tarhan rakennukset ja ikonininen pääsisäänkäynti. Myös tekokallio, joka ylettyy liki 20 metrin korkeuteen on kyhätty kokoon jo yli sata vuotta sitten. Ennen maanalainen nousi pinnalle Sankareiden aukion jälkeen ja kiersi Kaupunginpuiston lammen Eläintarhan kautta, jossa sille oli oma seisakkeensa. Rata päättyi kivenheiton päähän Széchenyin kylpylälle. 1970-kun kaikki piti rakentaa sosialismin hengessä uudelleen rumaksi, rata rakennettiin kulkemaan nykyiselle paikalleen lammen alitse kulkevaa tunnelia pitkin ja Eläintarha menetti pysäkkinsä. Vanhasta linjauksesta on vain jälellä pieni ennen radan ylittänyt kävelysilta lammen rannalla. Paikalla on historiasta kertova pieni opastaulu, unkariksi tietenkin.

Kävimme myös Szentendren Skanzenilla, eli ulkoilmamuseolla noin 30 kilmometriä Budapestistä pohjoiseen. Hév-junalla olemme ennenkin käyneet tuossa kaupungissa, mutta Skanzenilla emme olekaan vielä ehtineet poiketa. Kylät on rakennettu mäen rinteeseen, jonne on sijoitetu kylä- ja talotyyppejä eri puolilta Unkaria. Kierroksemme alkaa Alföldin kylästä, jonka eräässä talossa tapaamme talonpoikaispukuun pukeutuneen naisen, joka kertoo meille elämästä täkäläisessä kylässä viime vuosisadan alkupuolelta. Tiedustelen häneltä unkarilaista leivänpaistotapaa ja hän kertoo, että leipää paistettiin kerran viikossa, mutta kesällä kuumuuden takia harvemmin.
Kylien läpi on rakennettu museorautatie, joka alkaa pääporttina toimivalta rautatieasemalta. Eräässä kohtaa tiemme saapuu vanhan radanvartijan talolle ja mieleeni piirtyy tarkalleen Rideg Sándorin romaaniin perustuva unkarilainen televisioelokuva vuodelta 1979, Indul a baktérház, jossa 20-luvun unkarilaisen pikkukylän asemapäälikön arjen nurin kurin pistää narsistinen ja kelmimäinen pikkupoika Bendegúz. Samaistun tuohon veijariin köpötellessäni kiskojen yli.
Huh, tästä riittää juttua varmasti toiseen kertaan saakka.

Toukokuu saapui ja meni. Sen jouduin viettämään yksin, sillä Aino oli koti-Suomessa pääsykokeissa. Minulla oli vielä luentoja pain viikon verran ja tentit siihen päälle. Hommaa riittää vieläkin, sillä minulla on jäänyt paljon rästiin hommia Helsingistä. Unkarin päässä hommat alkaa olla jo kasassa. Papereita pitää vielä pyörittää yliopiston kansainvälisten asioiden toimistolla. Se on sitten ihan oma juttunsa. Aion uskaltautua sinne perjantaina. Toivota onnea jos olet lukenut tähän asti. Hieman sekava päivitys, mutta tästä se paranee. Nyt menen antamaan Ainolle halin, sillä olen niiiin onnellinen kun hän on tuossa vierelläni.

Hyvää yötä ja tapaamisiin.
Jónasz